LVI-urakoinnin kokonaispalvelut
LVI-Asiantuntija palvelee asiakkaita kaikissa LVI-urakointiin liittyvissä osa-alueissa, kuten suunnittelussa, työnjohdossa, asennuksissa ja huoltopalveluissa. LVI-Asiantuntijan tapa toimia pohjaa huolelliseen suunnitteluun, asiantuntevaan työnjohtoon, ammattitaitoisiin asennuksiin ja laadukkaisiin kokonaisratkaisuihin.
Olemme olleet mukana toteuttamassa niin uudis- että saneerauskohteita aina omakotitaloista, rivi- ja kerrostaloihin, kouluihin, uimahalleihin sekä teollisuus- ja urheiluhalleihin.
LVI-Suunnittelu
LVI-töissä huolellinen suunnittelu on erityisen tärkeää: näin kohdetilaan tehdään oikeanlaiset ratkaisut oikeassa mittakaavassa, vältytään ikäviltä yllätyksiltä ja samalla säästetään aikaa ja rahaa.
LVI-Asiantuntija on toteuttanut LVI-suunnitteluja niin julkisiin tiloihin, kuten kouluihin, että yksityiselle puolelle, kuten omakotitaloihin, rivitaloihin ja kerrostaloihin.
LVI-Työnjohto
Asiantunteva työnjohto on meille kunnia-asia. Työnjohtajamme suunnittelevat toteutettavat työt, käyvät ne tarkasti läpi asentajien kanssa ja valvovat projektin etenemistä. Näin varmistamme työn korkean laadun ja aikataulun mukaisen valmistumisen.
Työnjohtajillamme on kokemusta ja pätevyyttä, joka takaa sen, että heillä on lakiin ja täydentäviin rakentamismääräyksiin perustuvat pätevyydet työnjohtamiseen. Työnjohtajat ovat vastuussa asennuskuvista, tavaroiden tilaamisesta ja työtehtävien läpikäymisestä asentajien kanssa.
LVI-Ratkaisut
Talotekniikkaratkaisuissa automaatio tekee tuloaan ja me tarjoamme myös kiinteistöautomaatioratkaisut yhdessä Progmatic Oy:n kanssa. Oli tarpeesi pieni tai suuri, meiltä saat koko paketin aina LVI suunnittelusta ja -toteutuksesta LVI-huoltoon ja -korjaukseen. Jos esimerkiksi olet valinnut lämmitysratkaisuksi maalämmön, me hoidamme suunnittelun ja tavaroiden lisäksi paikalle myös kaivinkoneet ja sähkömiehet.
LVI-Asennukset
On hyvin tärkeää, että laitteet asennetaan oikein ja turvallisesti. LVI-Asiantuntija hoitaa LVI-asennukset kohteeseen kuin kohteeseen yli 40 vuoden kokemuksella. Käänny asennuksissa meidän puoleemme, niin asiat sujuvat nopeasti ja mallikkaasti.
LVI-Huoltopalvelut
LVI-Asiantuntijalta saat myös laadukkaat LVI-korjaus-, -huolto- ja -varaosapalvelut. Lue lisää LVI-huolto- ja -kunnossapitopalveluistamme. (tähän linkki ”LVI-huolto- ja kunnossapitopalvelut”-sivulle)
Lämmönjako
Lämmön jakamiseen rakennuksissa on monia tapoja.
Suosituimpia ovat lattialämmitys ja pattereista erityisesti matalalämpöpatterit.
LVI-Asiantuntijalta saat kotimaisten valmistajien vesikiertolämmitteiset lattialämmitykset ja lämpöpatterit.
Voit tutustua eri valmistajien lämmitysratkaisuihin klikkaamalla alta yhteistyökumppaneidemme logoja.
Ota yhteyttä
Kysy lisää!
Asiantuntijamme palvelevat myös Seinäjoen alueella.

Jeremias Leppänen
myymäläpäällikkö, työnjohtaja

Bogdan Ronskyi
työnjohtaja, projektit, LVIA-suunnittelu
